FINPIN palkinnot
FINPINin tunnustuspalkinnot jaetaan kerran vuodessa ansioituneille toimijoille. Palkintoja on jaettu vuodesta 2006 alkaen, jolloin ensimmäisen kansainvälisen konferenssin yhteydessä jaettiin neljä palkintoa. Sittemmin palkitsemisesta on muotoutunut jokavuotinen tapahtuma vuosiseminaarin yhteyteen.
Johtoryhmä päättää palkinnon saajat jäsenistön tekemien ehdotusten perusteella. Palkinnot myönnetään kolmessa kategoriassa: pysyvät rakenteet, henkilö ja yrittäjä.
- Pysyvät rakenteet -sarjassa voidaan palkita esimerkiksi esi- tai yrityshautomo, yrittäjyysprojekti tai yritysten jatkajien koulutusratkaisut. Olennaista on rakenteen/mallin pysyvyys, toimintatavat, tavoitteet ja tulokset.
- Henkilö -sarjan palkittava voi olla esimerkiksi yrittäjyyden opettaja, t&k -henkilö, hautomon vetäjä tai muu ammattikorkeakoulun työntekijä. Palkittavan henkilön valintaan vaikuttaa henkilön yhteistyö muiden ammattikorkeakoulujen, alueellisten toimijoiden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Myös henkilön toiminta FINPINissä on yksi valintaan vaikuttavista asioista.
- Yrittäjä-sarjassa palkitun henkilön tulee olla ammattikorkeakoulusssa opiskeleva tai opiskellut menestyvä yrittäjä, joka on perustanut yrityksensä opiskeluaikanaan tai valmistuttuaan.
FINPIN palkinto on Juha Koskelan (kultaseppä, muotoilija, Mfa) ainutlaatuista designia. Palkinnossa yhdistyy tyylikkäästi hopeinen purje ja tumma puu. Koskela on käyttänyt harvinaista anticlastic raising tekniikkaa palkinnoissa, jonka ansiosta muoto on kauniin ilmavasti kiertyvä. Lue lisää Koskelan työstä www.juhakoskela.com